Johtajuuden työkalut
Hyvä johtaja on reilu ja oikeudenmukainen
Suomalaisten mielestä hyvän johtajan ominaisuuksissa korostuvat reiluus, tasapuolisuus ja kuuntelutaidot ennemmin kuin kunnianhimoisuus, tuloshakuisuus ja rohkeus. Tulokset selviävät nyt uudessa lokakuussa 2024 julkistetussa Johtajuusbarometrissa, joka selvitti suomalaisten suhtautumista johtajuuteen ja johtamiseen nyt ja tulevaisuudessa.
Vuonna 2022 Suomen Nuorkauppakamarit ry toteutti ensimmäisen Johtajuusbarometrin yhteistyössä Työterveyslaitoksen ja TYÖ2030-ohjelman kanssa ja vuonna 2024 sen toteuttivat yhteistyössä TYÖ2030-ohjelma, Suomen Nuorkauppakamarit, Haaga-Helia, JAMK, XAMK, LAB ja SAMK.
Tältä sivulta saat ladattua Huomisen johtajuuden starttipaketin, Johtajuusbarometrit vuosilta 2022 sekä 2024 ja tilattua Huomisen Johtajuus-uutiskirjeen.
Tule mukaan kumppaniksi seuraavaan Johtajuusbarometri 2026 -tutkimukseen!
Suomen Nuorkauppakamarit ry ja TYÖ2030-ohjelma toteuttavat vuoden 2026 syksyllä uuden Johtajuusbarometrin. Etsimme mukaan korkeakoulukumppaneita kehittämään ja toteuttamaan tätä ainutlaatuista tutkimusta!
Johtajuusbarometri on valtakunnallinen, joka toinen vuosi toteutettava tutkimus, joka selvittää suomalaisten ajatuksia johtajuudesta nyt ja tulevaisuudessa. Vuonna 2024 toteutettu barometri sai laajaa näkyvyyttä Yleisradiosta maakuntalehtiin, ja sen tuottamaa tutkimustietoa hyödynnetään aktiivisesti opetuksessa, opinnäytetöissä sekä työyhteisöjen ja verkostojen koulutuksissa. Löydät vuosien 2022 ja 2024 Johtajuusbarometrit tältä samalta sivulta.
Tarjolla oleva yhteistyö antaa korkeakouluille näkyvyyttä valtakunnallisessa tutkimushankkeessa, mahdollisuuden vaikuttaa tutkimuksen sisältöön sekä arvokasta tietoa johtajuuden kehittämisestä opiskelijoiden ja työelämän tarpeisiin.
Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden johtajuutta!
Jätä yhteydenottopyyntö alta ja Christa-Jemina Korhonen (TYÖ2030-ohjelma) on teihin yhteydessä.
Yhteydenotto ei sitouta sinua tai taustayhteisöäsi vielä.
Jätä yhteydenottopyyntö
Johtajuusbarometri

Johtajuusbarometrin mukaan 68 prosenttia suomalaisista kokee, että tulevaisuudessa johtajan tärkein tehtävä on varmistaa työntekijöidensä keskinäinen verkostoituminen ja yhdessä tekeminen.
Kuitenkin lähes 60 prosenttia vastaajista pitää huonoa työilmapiiriä ja tiimihenkeä johtamisen suurimpana haasteena. Hyvä työilmapiiri ja tiimihenki ovat tutkimuksen mukaan suomalaisille tärkeimpiä työmotivaatiota lisääviä asioita.
Hyvän ja huonon johtajan määrittelyssä oli nähtävissä selkeitä eroja eri ryhmien välillä: alle 30-vuotiaiden mielestä hyvä johtaja on avoin, empaattinen tiimipelaaja. Yli 30-vuotiaiden mielestä hän on oikeudenmukainen, yhteistyökykyinen ja antaa vastuuta. Tulevaisuuden johtajien mielestä hyvä johtaja antaa vastuuta ja johtaa esimerkillä, kun nykyisten johtajien mielestä hyvä johtaja on tavoitteellinen. Työntekijöiden mielestä hyvä johtaja on reilu, helposti lähestyttävä ja tunnistaa yksilölliset tarpeet.
Työkaverit ja hyvä ilmapiiri motivoivat
Eniten suomalaisia motivoivat mukavat työkaverit ja hyvä ilmapiiri (45 %), kilpailukykyinen ja hyvä palkka (33 %) sekä vakaa ja turvattu työsuhde (30 %). Palkan merkitys korostuu erityisesti nuorten keskuudessa, heistä 44 prosenttia pitää kilpailukykyistä ja hyvää palkkaa motivoivana tekijänä. Johtajia puolestaan motivoi eniten (27 %) mahdollisuus vaikuttaa työhönsä.
Huolettavimpina ja stressaavimpina asioina suomalaiset pitivät huonoa palkkaa (37 %), liian kuormittavaa työtä tai vastuumäärää (29 %) sekä huonoa työilmapiiriä (24 %). Huonon palkan merkitys korostui kaikkien kohderyhmien keskuudessa, mutta eniten nuorten keskuudessa, alle 30-vuotiaista 47 prosenttia huolestutti huono palkka.
Johtajuusbarometrista
Johtajuusbarometrin tarkoituksena oli selvittää suomalaisten suhtautumista johtajuuteen ja johtamiseen nyt ja tulevaisuudessa. Johtajuusbarometri rakennettiin soveltuvilta osin aikaisemmin aiheesta tehtyjen tutkimusten päälle, mutta se ei ole vertailukelpoinen aiempien tutkimusten kanssa. Kysely toteutettiin paneelitutkimuksena elokuussa 2024 ja kohderyhmänä olivat 18–74-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksessa on kolme teemaa: asenne työelämään, johtamisen ja johtajuuden nykytilaan sekä johtamisen tulevaisuuteen.
Tutkimuksen tuloksia tarkasteltiin eri taustoja vasten: johtavassa asemassa työskentelevät (N=95), työntekijät eli ei johtavassa asemassa työskentelevät (N=481), tulevaisuuden johtajat eli johtajuutta houkuttelevana pitävät (N=331), alle 30-vuotiaat (18-29-vuotiaat N=182) ja 30-vuotiaat ja yli (30-74-vuotiaat N=818).
Tutkimuksen toteutti Frankly Partners ja sen tilaajia ovat: TYÖ2030-ohjelma, Suomen Nuorkauppakamarit, Haaga-Helia, JAMK, XAMK, LAB ja SAMK.
Lataa Johtajuusbarometri 2024 tästäLataa Johtajuusbarometri 2022 tästä
Hyvien käytäntöjen opas kansainväliseen rekrytointiin
Rakenna monikulttuurinen, toimiva ja tulevaisuuskestävä työyhteisö.
Hyvien käytäntöjen opas kokoaa yhteen vuosien 2022–2024 International Employer of the Year kilpailun hakemuksista parhaiksi todetut käytännöt kansainvälisten osaajien rekrytointiin, perehdyttämiseen ja sitouttamiseen. Oppaaseen on koottu 99 työnantajan kokemukset ja suositukset, jotka tarjoavat selkeän kuvan siitä, millaisia toimia suomalaiset organisaatiot ovat hyödyntäneet rakentaessaan monikulttuurisia, toimivia ja tulevaisuuskestäviä työyhteisöjä.
Opas tarjoaa konkreettisia vinkkejä esimerkiksi kielituen järjestämiseen, työyhteisön kulttuurisen osaamisen vahvistamiseen, perehdytyksen suunnitteluun ja rekrytointiprosessien monimuotoistamiseen. Sisältö pohjautuu työnantajien käytännön kokemuksiin, joten opas toimii sekä tukena uuden toimintamallin rakentamisessa että inspiraationa niille organisaatioille, jotka haluavat kehittää työyhteisönsä sisäistä monikulttuurisuutta pitkäjänteisesti.
International Employer of the Year on vuosittain järjestettävä kilpailu, jossa etsitään suomalaisia työpaikkoja, jotka ovat onnistuneesti rekrytoineet, perehdyttäneet ja sitouttaneet kansainvälisiä osaajia. Kilpailu nostaa esiin työnantajien parhaita toimintatapoja ja kannustaa suomalaisia organisaatioita kehittämään työelämää monimuotoisemmaksi ja saavutettavammaksi. Kilpailu käynnistettiin vuonna 2021 JCI Unitedin toimesta ja se on kasvanut valtakunnalliseksi vuodesta 2023 alkaen.
Oppaan lataamalla saat käyttöösi tiiviin ja käytännönläheisen työkalun, jonka avulla voit vahvistaa organisaatiosi valmiuksia kansainväliseen rekrytointiin ja kehittää monikulttuurista työyhteisöä tavalla, joka hyödyttää sekä työntekijöitä että työnantajaa.
Lataa opas ja hyödynnä testatut, tutkitut ja käytännössä toimivat vinkit oman organisaatiosi kehittämiseen.
Lataa International Employer of the Year – Hyvien käytäntöjen opas
Huomisen johtajuuden starttipaketti
TYÖ2030-ohjelman julkaisema starttipaketti huomisen johtajuuteen auttaa erityisesti esihenkilöitä ja tiiminvetäjiä, mutta myös jokaista, joka on kiinnostunut johtajuudesta, pysähtymään ja pohtimaan – joko yksin tai yhdessä tiimin kanssa – mitä huomisen johtajuus tarkoittaa. Tavoitteena on edistää keskustelua työpaikoilla huomisen johtajuudesta.
Ajattelun tueksi kokonaisuus sisältää lisäksi näkökulmia tuoreista johtamisaiheisista tutkimuksista sekä oivalluksia ja inspiraatiota JCI:n Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun voittajilta ja finalisteilta.
Lataa Huomisen johtajuuden starttipaketti
Lisätiedot Johtajuusbarometristä
Christa-Jemina Korhonen
asiantuntija, TYÖ2030-ohjelma
christa-jemina.korhonen@ttl.fi
Sini Havukainen
toiminnanjohtaja, Suomen Nuorkauppakamarit
sini.havukainen@jci.fi
Susanna Issakainen
projektipäällikkö, Suomen Nuorkauppakamarit
susanna.issakainen@jci.fi