Nuorten Taloustaidot
Nuorten Taloustaidot: Tie kohti vastuullista taloudenpitoa
”The people who are crazy enough to think they can change the world are the ones who do.” — Steve Jobs
Suomen Nuorkauppakamarit toteuttaa jälleen vuonna 2026 kansallisen Nuorten Taloustaidot -projektin. Projektin ensimmäinen toteutus tehtiin vuonna 2018 Pirkanmaalla ja vuonna 2022 Nuorten Taloustaidot laajentui kansalliseksi projektiksi. Projekti sai alkunsa koulukiertueista, jotka herättivät valtavasti kiinnostusta opiskelijoiden, opettajien ja vanhempien keskuudessa. Tavoitteenamme on projektin avulla lisätä nuorten tietoisuutta vastuullisesta taloudenpidosta ja kannustaa heitä ottamaan vastuuta omasta taloudestaan. Lisäksi haluamme ennaltaehkäistä velkakierteitä ja edistää taloudellista tasa-arvoa yhteiskunnassamme.
Projektin tavoitteet:
- Lisätä nuorten aikuisten tietoisuutta vastuullisesta taloudenpidosta ja oman talouden organisoinnista.
- Kannustaa nuoria ottamaan vastuuta taloudestaan ja tekemään fiksuja valintoja.
- Kasvattaa uutta sukupolvea vastuulliseen kuluttamiseen.
- Ehkäistä velkakierteiden syntymistä ja elämänhallinnan haasteita.
- Edistää taloudellista tasa-arvoa ja kaventaa eriarvoisuutta.
- Tukea nuorten hyvinvointia lisäämällä pystyvyyden ja elämänhallinnan tunnetta.
- Vähintään 15 paikallistoteutusta, jotka tavoittavat vähintään 1000 nuorta.
Projektin toteutus:
- Kansallisen projektitiimin vastuulla:
- Rakentaa ja päivittää materiaalipankki ja ohjeistaa projektin toteutus
- Vastata projektin kansallisesta näkyvyydestä ja viestinnästä
- Tarjota tukea ja perehdytystä paikalliskamareille
- Kehittää projektia palautteen perusteella
- Mahdollistaa kansallisen tason kumppanuudet ja tukea paikallista kumppanuusmyyntiä
- Paikalliskamareiden osuus:
- Kamarin paikallistoteutuksen ilmoittaminen kansalliselle tiimille
- Oppilaitosten tai muiden tapahtuman järjestäjäkumppaneiden kontaktoiminen ja sopiminen toteutuksesta
- Yhteistyökumppanien hankkiminen projektin paikallistoteutukselle
- Tiedottaminen omalla alueella ja yhteydenotot mediaan
- Materiaalin päivittäminen kamarin näköiseksi ja alueelle soveltuvaksi
- Palautekyselyyn vastaaminen projektin toteutuksen jälkeen
Ajankohta ja viestintä:
Projekti toteutetaan vuoden 2026 aikana. Paikallistoteutuksia on mahdollista järjestää vuoden ympäri, mutta projektitiimi kannustaa pitämään ne loka-marraskuussa mahdollisimman suuren kansallisen näkyvyyden takaamiseksi.
Kansallinen projektitiimi markkinoi Nuorten Taloustaidot -projektia SNKKn virallisilla ulkoisilla kanavilla. Tavoitteena on saada huomiota paikalliskamareille ja tätä kautta helpottaa esim. kamareiden yhteistyökumppanuushankintaa.
Kohderyhmä:
Projektin ensisijaisena kohderyhmänä ovat toisen asteen opiskelijat, jotka ovat siirtymässä omilleen tai suunnittelevat muuttoa. Projektin tarkoituksena on vaikuttaa heidän kokonaisnäkemykseensä oman talousosaamisen merkityksestä tulevaisuudessa. Toteutus voidaan kuitenkin soveltaen tehdä peruskouluikäisille sekä korkeakouluopiskelijoille.
Materiaalit ja projektin ilme:
Kansallinen projektitiimi on rakentanut esimerkin esitysmateriaalista, jota voi muokata paikalliskamareiden tarpeisiin sopivaksi. Projektin visuaalinen ilme perustuu SNKK:n ja projektin virallisiin ilmeisiin, ja materiaalipankista löytyy valmiita materiaaleja sekä ohjeita projektin toteuttamiseen.
Materiaali antaa yhteistyökumppaneille mahdollisuuden tuottaa omaa sisältöä. Esimerkiksi säästämistä ja sijoittamista koskevat osiot, ovat erinomaisia yhteistyökumppanuusmahdollisuuksia esim. finanssialan yrityksille.
Paikallistoteutus:
Paikalliskamareilla on vapaus valita oman toteutuksensa järjestämistapatapa, ja esimerkkejä ovat muun muassa luennot, seminaarit, tapahtumat ja messut. Projektin jälkeen kamareilta pyydetään palautetta, jotta voimme kehittää projektia entistä paremmaksi tuleville vuosille.
Yhteistyökumppanuudet:
Kansallinen projektitiimi on vastuussa kansallisesta näkyvyydestä. Tiimin tarkoitus on kansallisen näkyvyyden kautta edesauttaa kamareiden yhteistyökumppanuushankintaa. Projektin materiaalipankkiin lisätään esimerkit kansallisen tason myyntideckistä sekä myyntiviestistä, antamaan ideoita paikalliskamareiden kumppanuusmyyntiin.
#vinkki kumppanuushankintaan: Projekti on mahdollista hyödyntää yrityksen vastuullisuusraportoinnissa (sekä yrityksen omassa viestinnässä) sosiaalisen vastuun osalta.
Miten mukaan ja keneltä lisätietoja:
Lisätietoja antaa projektipäällikkö Sanni Kirmanen, sanni.kirmanen@jci.fi
Tule mukaan vaikuttamaan ja rakentamaan vahvaa taloudellista tulevaisuutta nuorillemme yhdessä!